Missä tilanteessa kannattaa ottaa pikaluottoa?

Rahaa

Hiljattain voimaan tullut kulutusluottojen korkokatto suitsi pikaluottojen korkoja, mutta pikalainat ovat edelleen varsin kalliita lainoja. Kaikki taloudenhallintaoppaat neuvovat välttelemään uusia pikaluottoja viimeiseen asti, ja maksamaan ne ensimmäisinä pois. Onko kuitenkin joitain sellaisia tilanteita, jolloin pikavipin ottaminen voisi olla järkevää ja perusteltua?

Miksi pikalainat ovat niin kalliita?

Pikavippi on nopeasti tilillesi ilmestyvä laina. Nopeimmillaan lainahakemuksen täyttämisestä rahojen saamiseen kuluu vain 15 minuuttia. Nopeus ei kuitenkaan ole ainut syy sille, miksi pikavipit ovat niin kalliita. Pikavippien korkojen kalleus johtuu siitä, että kyseessä on vakuudeton luotto, ja siksi se tarkoittaa lainanantajalle isoa riskiä.

Vakuudettomat luotot ovat käytännössä aina kalliimpia kuin vakuudelliset lainat. Käytäntö pätee myös pankeissa: esimerkiksi asuntolaina, minkä vakuutena toimii ostettava asunto sekä esimerkiksi valtiontakaus, on vakuudetonta kulutusluottoa edullisempi. Jos asiakas epäonnistuu asuntolainan maksamisessa, saa pankki omansa takaisin esimerkiksi lunastamalla asunnon. Jos asiakas ei saa maksettua vakuudetonta kulutusluottoaan, voi mennä pitkään, ennen kuin pankki saa omansa takaisin esimerkiksi ulosottoviraston kautta.

Pankki ei anna lainaa kenelle tahansa, vaikka lainalle olisi tarjota vakuuksiakin. Pankki harkitsee pitkään lainanantamista, ja arvioi lainanhakijan takaisinmaksukykyä. Voi mennä viikko tai parikin, ennen kuin pankki kertoo myönteisestä tai kielteisestä lainapäätöksestään.

Pikalainoja tarjoavat yritykset käsittelevät lainahakemuksen ja tekevät lainapäätöksen noin viidessä minuutissa. Viidessä minuutissa ei ehditä arvioida kovin tarkasti sitä, riittävätkö asiakkaan rahat lainan maksuun, onko hänen työtilanteensa vakaa ja onko asiakas jo nyt ylivelkaantunut. Rahoituslaitos tarkistaa lähinnä vain sen, ettei asiakkaalla ole maksuhäiriömerkintöjä. Jos luottotiedot ovat puhtaat ja asiakas vaikuttaa edes etäisesti maksukykyiseltä, laina myönnetään melko todennäköisesti. Rahoituslaitos tietää ottavansa riskin myöntämällä lainaa näin hätäisesti ja ilman vakuuksia, ja tätä riskiä se kompensoi korkealla korolla.

Milloin kannattaa ottaa pikaluotto?

Luottokortti saattaa olla edullisempi kuin pikaluotto – varsinkin sellainen luottokortti, missä ei ole kuukausi- tai vuosimaksuja. Kaikilla ei kuitenkaan ole luottokorttia, tai mahdollisuutta saada sellaista.

Suurin osa meistä tietää, miltä tuntuu, kun rahat loppuvat kesken kuukauden. Viimeiset päivät ennen palkkaa kuluvat monessa perheessä kaappeja tyhjentäen ja uusia hankintoja vältellen. On kuitenkin sellaisia tilanteita, joissa pitäisi tehdä jokin hankinta tai maksaa vanhasta hankinnasta tullut lasku, vaikka ei ole vielä ehtinyt tienata rahaa tarpeeksi.

Jos hammas lohkeaa, on pakko mennä hammaslääkäriin, vaikka tili on tyhjä. Tiineellä kissalla saattaa olla ongelmia, mitkä vaativat eläinlääkärinhoitoa. Jos töihin ei pääse ilman autoa, on hajonnut auto korjautettava heti, eikä vasta viidestoista päivä. Edellisen kuukauden aikana käytetyt sähköt on maksettava ennen, kuin sähkölaskusta tulee muistutuslasku. Kiusallisimpia tilanteita ovat rahojen loppuminen ruokakaupan tai huoltoaseman kassalla. Jos tilillä ei ole katetta, voi maidot ja leivät viedä takaisin hyllyyn, mutta bensaa ei oikein saa enää imettyä takaisin säiliöön.

Pikalaina pelastaa pulasta, kun tarvitset rahaa välittömästi. Pikalainaa voi hakea älypuhelimen avulla parissa minuutissa. Et tarvitse skannattuja asiakirjoja tai lainaneuvotteluja – usein riittävät pelkät pankkitunnukset, mitkä kulkevat monen lompakossa ollen siten aina mukana. Jos lainapäätös on myönteinen, saat tarvittavan viisikymppisen tai vaikkapa parisataa euroa heti tilille ja pääset pälkähästä.

Muista vertailla pikaluottoja

Lainaa ei kannata koskaan ottaa vertailematta ensin lainoja. Pikaluottoja tarjoavat todella monet yritykset. Rahoituslaitosten välinen kilpailu pakottaa rahoituslaitokset laatimaan erilaisia kampanjoita ja laskemaan korkojaan. Jos suinkin mahdollista, pyydä lainatarjous useammalta eri rahoituslaitokselta, ja valitse edullisin tarjous. Edullisuus ratkeaa vertailemalla lainojen todellisia vuosikorkoja. Tämä tieto on pakko löytyä jokaisesta lainatarjouksesta.

Vertaa ensin

Tarkasta myös se, voiko lainaan tehdä ylimääräisiä, lainapääomaan kohdistuvia lyhennyksiä ilmaiseksi. Mitä nopeammin maksat pikaluoton pois, sitä enemmän säästät lainan koroissa ja muissa kuluissa.

Hyvällä tuurilla löydät lainan, mikä on ilmainen ensimmäisten päivien tai viikkojen ajan. Jos laina on koroton, siitä ei mene kyseisenä aikana korkoja. Jos laina on kuluton, siitä ei veloiteta tuona aikana mitään hallinnointi- tai muita kuluja. Jos laina on sekä koroton että kuluton, kyseessä on täysin ilmainen laina. Jos maksat pikalainan pois ilmaisen ajanjakson aikana eli heti kun saat rahaa, voit todeta, että pikalaina kannatti ottaa.